Therapy of Cinderella; OSA I

Näin viime yönä unta jossa kirjoitin blogia mun värikkäästä ja ehkä hieman mielenvikaisesta lapsuudesta jossain hienossa kahvilassa New Yorkissa joten herättyäni ja hetken pohtineena latasinkin Blogspot appin ja ajattelin että alkaisinkin kirjottamaan anonyyminä. Mutta miks anonyyminä? Koska mun mielestä suomessa on inhottavaa miten täällä kategorioidaan ihmiset niiden etnisyyden tai taustojen takia - mikä taas mulla tarkottais että mun pitäis olla sosiaalisesti lahjaton sekä erakoitunut ihminen jolla ei ole juurikaan mahollisuuksia menestyä elämässä SAATIKKA että saisin edes hymyillä tai olla ylpeä itestäni, vaikken minäkään oo elämästä selvinnyt täysin virheitä tekemättä. Mä uskon kuitenkin että ihminen on erehtyväinen ja jokainen meistä tekee omat virheensä. Niistä yleensä joko otetaan oppia tai sitten ei. Mä kuitenkin olen oppinut läksyni. Otetaan nyt kuitenkin esimerkkinä Rap-kulttuuri; Kulttuurin syntymisen taustalla on tarinoiden kertominen, mun mielestä; puhumisen avulla. Joo - Kaikkialla muualla paitsi suomessa. Suomessa ns. ’Underground räppärit.’ menettävät mahdollisuutensa menestyä sillä sekunnilla kun radiot päättivät olla soittamatta ’Ug räppiä.’ Mikä taas ei mahdu mun ajatusmaailmaan ei bisnes eikä muussakaan mielessä, mutta kai joku monopolyn johto on päättänyt että suomessa tällänen musiikki ei soi radiossa niin sillon se ei soi. Mikä herättääkin kysymyksen mun ajatuskuplassa; Jos monopolyn johto on päättänyt ettei Radio Novalla soi Julma-Henri niin miksei Ug räpille oo olemassa omaa radiokanavaa koska kyllä meillä suomessakin riittäis varmasti kuuntelijoita ja tarinan kertojia a.k.a Ug räppäreitä, vai? Mutta joo, takas tähän tarinaan ja hyppy kauas lapsuuteen. Mitä mä muistan mun lapsuudesta? No varhaisesta lapsuudesta en kovinkaan paljoa; ensimmäinen lapsuusmuisto on ’äidin’ sylistä josta lähtien mä oonkin kai toiminut jonkinlaisena pelinappulana tässä tarinassa. Mutta tässä ensimmäisessä lapsuusmuistossa oon kuitenkin ’äidin’ sylissä samalla kun toinen käsi käyttää voimansa siihen että ’iskä’ saa mahdollisimman kovan iskun lasivaasista silmilleen - mikä aiheuttaa huutoa ja johtaa siihen että ’iskä’ pakkaa tavaransa ja lähtee omalle reisulleen verta valuvana. ’Iskän’ reissuilla oli tapana kestää joskus viikko toisinaan taas kaks. Mä taas jään suu auki tyhmänä itkevän ’äidin’ syliin tuijottamaan ja miettimään mitä seuraavaks? Noh, me ’äidin’ kanssa jäätiin ’kotiin’ ja kun ’iskä’ palas reissuiltaan melkein kun kuuli avaimen kääntyvän ulko-ovessa se johti vähintääkin yhtä pahaan riitaan ja huutoon. Tässä kuitenkin tiivistys mun varhaisesta lapsuudesta. Ehkä myöhemmin tästä jotain lisää, mutta kuten sanoin; näistä en hirveesti muista. No, mitenkäs sit kouluikäsenä? Siitä mä muistan jo paljon enemmän. Tässä vaiheessa mun ’iskä’ työskenteli Euroopassa ja oli harvoin ’kotona’ vaikkakin mun ’vanhempien’ suhde valitettavasti loppu vasta mun ollessa. Hmm. Ehkä 15-vuotias? Mutta takas asiaan. Eli kun mun ’iskä’ työskenteli Euroopassa ja me ’äidin’ kanssa elettiin meidän ’normaalia’ arkea mihin tässä vaiheessa oli ’äidille’ tullut mukaan itsetuhoset ajatukset ja yöpöydän laatikko täyteen pillereitä. Niitä oli niin paljon että oltas voitu helposti pyörittää omaa Apteekkia kotisohvalta, mutta ’äidin’ mielestä oli hauskempaa saikuttaa töistä ja pyöriä kotona yksin sekasin mun ollessa koulussa. Ehkä mä myöhemmissä postauksissa tuun kertomaan enemmän mun pitkästä työelämästä, mutta tähän väliin voin sanoa sen verran että mun ollessa varhaisteini kun aloitin verokortilla tekemään töitä, tienaamaan rahaa mitä harvoin teinit tienaa; mulle alkoi myös päihteet maistumaan lähes seittemänä päivänä viikossa jonka ohella tein kyllä töitäkin saman verran. Ehkä mä siis opin ’äidiltäkin’ jotain, hah! Ja koska ensimmäinen postaus ei voi olla täydellinen niin tää vähän pomppii asiasta toiseen, joten palataan takas siihen kun mun koulupäivä loppu ja mä menin takas ’kotiin.’  Mitä kotona tapahtu? Hmm. Mä laitoin itelleni välipalaa - jos meillä oli kotona ruokaa. Sormet ei valitettavasti riitä kertomaan kuinka monta kertaa ’äidin’ lähtiessä käyttämään ’iskältä’ saatuja ruokarahoja baariin - mut taas pistettiin naapuriin yökylään jossa muhun taas kohdistu hyvin paljon henkistä sekä fyysistä väkivaltaa koska perheessä oli paljon poikia enkä oikeestaan koskaan tullut toimeen poikien kanssa. Välipalan jälkeen? No, hoidin kotiläksyt. Olisin voinut hoitaa ne kai paremminkin, mutta mun pointtina oli vaan tehdä ne ettei koulussa tulis sanomista ja vanhempien pitäis tulla koululle juttelemaan. Ei sillä että häpesin mun ’vanhempia,’ mutta kerrat kun joku on nähnyt mun vanhemmat pystyy taas laskemaan yhdellä kädellä, lähinnä jos oltiin esim. Ruokakaupassa ja joku kaveri sattu tulemaan vastaan. No taas vähän pomppas, mutta mites ne kerrat kun en joutunut evakkoon köyhyyttä naapuriin? Pitkälti mä hoidin kaupassa käynnit ja ruuanlaiton, mutta jos en - syötiin lähinnä hamppareita, lihapiirakoita yms valmisruokia. Tässä vaiheessa aloitin myös tekemään töitä koulun ohella, nimittäin kiertelemään ovelta-ovelle kyselemässä vanhuksilta tarviivatko siivousapua tai apua muissa arjen askareissa, mullahan oli tää homma jo tässä iässä täysin hallinnassa, ja nehän tarvis. Toiset ei niinkään mutta yksinäiset ihmiset ei muuten saanut juttukaveria, joten sain maksun joko siivoomisesta tai ihan juttukaverina toimimisesta limsamukin äärellä. Jossen mä taas siivonnut tai ollut juttukaverina vanhuksille vapaa-ajalla vietin pitkälti aikani ’kaduilla’  tuhlaamassa rahoja tupakkaan ja alkoholiin. No nyt päästäänkin sit siihen kun mun ’iskä’ tuli työreissulta kotiin. Kuinka usein tää tapahtu? Hyvin epäsäännöllisesti. Toisinaan viikonlopuks kuukaudessa toisinaan taas viikoks joka toinen kuukausi. Vietettiinkö me sit ihanaa perhe-elämää? Kyllä. Jos perhe-elämäks lasketaan että ’iskä’ jonka tuloista mulla ei ole tietoa, mutta työhön ja työnmäärään nähden uskoisin hänen tienanneen suhteellisen hyvin, käytti palkkansa pitkälti lahjomalla mut hyväuskoisena ottamaan kaiken vastaan jotta hän ja ’äiti’ voivat viettää yhteistä laatuaikaa baareissa mun tehden omia juttujani näinä aikoina. Mm. Heidän aloitellessa ’kotona’ ennen baariin lähtöä muistan hyvinkin monta kertaa sitoneeni kengännauhat heille koska tässä vaiheessa kunto oli jo ”semi hyvä”jonka jälkeen korjasin pullot, tölkit ja muut sotkut mitä jäljelle jäi minkä jälkeen laitoin kellon soimaan seuraavalle päivälle kouluun ja seuraavaks laitoinkin sit itteni nukkumaan. Ja kun ’iskä’ taas tän jälkeen lähti työreissulle toimin lukuisia kertoja ’äidille’ terapeuttina siitä kuinka hän ei ole ’iskän’ silmissä mitään ja tämä ravaa panemassa maksullisia naisia Euroopassa, taas minä suu auki annan nyökkäyksiä vaan vastaukseks. Ajattelin tältä erää lopettaa postauksen tähän, jos kuitenkin luit ensimmäisen Therapy of Cinderella osan - kiitos siitä! Lisää tekstiä ja tarinoita tulee varmasti. Loppuun haluan sanoa että suurin syy miks mä tätä halusin alkaa kirjottamaan on se, että mä itse en koskaan puhunut näistä asioista kenellekkään, pidin kulissin pystyssä niin hyvin että koulussa olin ’pilalle lellitty pentu.’ Enkai mä valehdellu kun maanantaina hehkutin miten ’iskä’ osti uuden iPhonen koulussa? Otin kaiken häpeän omista ’vanhemmista’ omille hartioille joka johti mulla pahaan päihderiippuvuuteen ja myös erittäin pahoihin rahaongelmiin. Ehkä mulla on ollut myös elämäni aikani joitain mielenterveysongelmia, mutta toivon tän ehkä olevan avain jollekkin kuka pystyy löytämään tästä mitään mihin samaistua tai miten vaan. Älä jää ongelmien kanssa yksin. Kiitos jos luit. Seuraavaan kertaan.👋